Pienet ympyrät

torstai 20 heinäkuu 2023

Toistuvat arkipäivän asiat, joista tulee merkityksellisiä. Toisaalta niin, että näkee pienissä asioissa onnen ja kauneuden. Toisaalta niin, että kärpäset muuttuvat härkäsiksi kun ei ole laajempaa perspektiiviä, kun kaikki, mitä tapahtuu, on lähellä. Valittavat vaihtoehdot ovat rajallisia. Jotkut asiat alkavat näyttää perusteettoman loistavilta ja kultaisilta, kun ne toisessa kontekstissa tuskin aiheuttaisivat suurempia intohimoja. Myös vastoinkäymiset lähentelevät maailmanloppua. Joka kerta. Kaikesta huolimatta pienet ympyrät ovat kovin rakkaat.


Jotain ihanaa

sunnuntai 28 toukokuu 2023

Osallistuin Ahjolan grafiikanryhmien yhteisnäyttelyyn "Jotain Ihanaa" Koskenmäen koulun galleriassa Nokialla toukokuussa 2023.



Minulle sattui myös semmoinen kiva juttu, että vuoden alussa minut hyväksyttiin Porin Taidegraafikoihin ja pääsin mukaan yhteisnäyttelyyn!


Se sähköä on, tiedäthän!

maanantai 24 huhtikuu 2023


Kevään 2023 aikana olen taas pitkästä aikaa osallistunut grafiikan kurssille Ahjolassa. Ilahduksekseni löysin sieltä vanhan teekupposenikin minua odottamasta.